Aina aika-ajoin, etenkin pelaajille, tulee vastaan tilanteita joissa tietokone kesken käytön hetkeksi hyytyy. Nettiä selaillessa tai toimistokäytössä tämä on ikävää, mutta pelatessa tämä valitettavan usein tarkoittaa hävittyä erää etenkin nopeatempoisemmissa peleissä. Avaan tähän nyt ensimmäiseksi helpoimpia ja yksinkertaisempia konsteja siihen, miten ongelmien syypäitä voi selvittää ja korjata.

Aluksi

Ihan ensimmäisenä tietokoneen käyttöön kaikissa tilanteissa oleellinen neuvo. Käyttöjärjestelmää asentaessa tulisi C-asema varata vain Windowsille sekä sellaisille sovelluksille, joiden asentaminen muualle ei onnistu järkevästi.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun tietokoneen kovalevyä osioidaan, varataan kovalevyltä erillinen pienempi osio tuohon järjestelmän käyttöön ja kaikki muu asennetaan sekä ladataan muualle. Itselläni on neljä fyysistä asemaa tällä hetkellä, joista C on oma 120GB SSD asema ja kolme muuta on perinteisempiä HDD asemia. HDD asemat ovat 2TB ja kaksi 500GB kokoista, nämä olen tarpeen mukaan osioinut pienemmiksi vielä. Seuraavana projektina tietokoneeni huollon osalta (kunhan kerkiän ja jaksan) putsailen turhia tiedostoja pois sen verran, että saan nuo 500GB asemat valjastettua RAID0 asemana pelejä varten ja 2TB kokoiselle tallennan kaiken muun. Tästä tarkemmin tulevaisuudessa.

Tämä sen vuoksi, että Windows käyttöjärjestelmä tulee ja kannattaa aina aika-ajoin asentaa uusiksi. Kun Windows on erillisellä asemalla, kaikki muu data jää talteen uudelleenasennuksen yhteydessä eikä sitä tarvitse erikseen varmuuskopioida. Aina toki parempi jos käytettävissä on erilliset fyysiset asemat Windowsille ja muulle datalle.

Yleinen suorituskyky

Windows 7 käyttöjärjestelmässä löytyi helposti kohta, missä näki tietokoneen suorituskyvyn numeroina. Näiden lukujen pohjalta on lähtökohtaisesti aina helppo lähteä arvioimaan seuraavaa parannettavaa kohtaa.

Windows 10 (eikä myöskään 8) järjestelmissä tätä tietoa ei enää saa Ohjauspaneelin (Control panel) kautta, mutta tämä on käsin vielä kaivettavissa. Tässä ohjeet tähän:

1. Paina WIN+S (WIN näppäin on näppäimistön alalaidassa lipun näköinen painike eli paina se pohjaan ja samalla näpäytä S kirjainta)

2. Avautuvaan haku ikkunaan kirjoita cmd.exe ja valitse listalle tuleva samanniminen tulos hiiren oikealla painikkeella jonka jälkeen valitse Suorita järjestelmänvalvojana (Run as administrator)

3. Sinulle aukeaa musta ikkuna jossa harmaata tekstiä, kirjoita nyt winsat prepop ja paina Enter

4. Sovellus laskee suoritustehoja pitkään, tunnistat sen valmistuneen kun jälleen alun C:\WINDOWS\system32> rivi tulee näkyville ja sen perässä on vilkkuva tekstinsyötön valinta. Voit sulkea mustan ikkunan ylänurkan [X] painikkeesta

5. Paina WIN+S ja nyt kirjoita Powershell.exe, jälleen valitse hakutulos oikealla hiiren painikkeella ja suorita järjestelmänvalvojana

6. Aukeava sininen ruutu on lähes identtinen aiemman mustan ruudun kanssa, nyt kirjoita Get-WmiObject -class Win32_WinSAT ja paina Enter (huomioi isot kirjaimet, välilyönnit yms!)

7. Siniselle ruudulle tulee nopeasti näkyviin aiemman mustan ruudun ohjelman keräämät tiedot.

 - CPUScore kertoo prosessorin suorituskyvyn
 - D3DScore kertoo peligrafiikoiden suorituskyvyn
 - DiskScore kertoo ensisijaisen kovalevyn suorituskyvyn
 - GraphicsScore kertoo graafisen suorituskyvyn
 - MemoryScore kertoo RAM muistin suorituskyvyn
 - WinSPRLevel kertoo yleisen arvosanan jonka tietokone saa (eli huonoimman tuloksen arvosana)

Eli se, mikä ylläolevista tuloksista on huonoin, on yleensä se mikä seuraavaksi tarvitsee tarkempaa huomioita joko huollon tai sitten osien päivityksen myötä. Tässä vielä omat tulokseni:

CPUScore              : 8,9
D3DScore              : 9,9
DiskScore             : 7,9
GraphicsScore         : 8,7
MemoryScore           : 8,9
WinSPRLevel           : 7,9

 

Tulosten pohjalta seuraavana minun tarvitsee kiinnittää huomiota kovalevyn toimivuuteen, mikä on muutenkin jo suunnitteilla.

 

Käytönaikainen suorituskyvyn seuranta

Tähän käyttöön löytyy erilaisia monitorointiohjelmia, mutta Windowsissa (etenkin 10) löytyy varsin hyvä jo sisäänrakennettuna. Saat tämän auki kun painan CTRL+Shift+Esc ja valitset toisena olevan Suorituskyky-välilehden.

Vasemmalla näkyy pienen ikkunan kera Suoritin, Muisti, Levy (niiin monta kuin fyysisiä asemia on), Ethernet ja GPU (jälleen määrä riippuu fyysisten määrästä). Saat näistä minkä tahansa tarkempaan tarkasteluun klikkaamalla vasemmalla olevasta listasta halutun kohteen, tämä vaihtaa vasempaan isompaan ikkuna-alueeseen kyseisen suorituskyvyn tarkempaan tarkasteluun.

Suoritin

Tämä kertoo prosessorin kuormituksen sekä historiagraafin kera että tarkempina lukemina.

Muisti

Historiagraafi kertoo jälleen tietoa yleisestä muistinkäytön määrästä ja sen vaihtelusta tarkasteluajanjaksolla, tämän alla on pienempi palkki joka vielä erittelee tarkemmin muistin käytön koostumusta (lisätietoja viemällä hiiri palkin päälle). Alla vielä tarkemmat luvut muistista.

Levy

Ylempi isompi historiagraafi kertoo prosentteina ajan, jona tietokone käsittelee luku- ja kirjoituspyyntöjä, tämän alla pienemmässä palkissa näkyy tarkemmat tiedonsiirtonopeudet historiagraafina.

Ethernet

Tässä näkymässä löytyy tiedonsiirron nopeus ja aktiivisuus. Historiagraafissa on erikseen sisään- ja ulospäin menevät tiedonsiirtonopeudet.

GPU

Tämä kertoo näytönohjaimen suorituskyvyn. Itse pidän tätä sivunäytöllä aina auki, sillä näytönohjain on yleensä se mikä raskaammassa pelaamisessa ensimmäisenä alkaa takkuamaan. Mittareiden otsakkeissa on pudotusvalikossa tarjolla vaihtoehtoisia mittareita, mikäli esivalituissa ei ole jokin mitä tahdot seurata. Historiagraafien alta löytyy vielä erikseen GPU-muistin käytölle pienempi ikkuna jonka alla vastaava jaetulle GPU-muistille.

Miten näitä tulkitaan ja mitä hyötyä siitä sitten tarkemmin on?

Alun suorituskyky mittauksella pystyt helpommin kohdistamaan seurantaasi sinne, missä todennäköisimmin ongelmia tulee vastaan. Kun tämä on tiedossa, voit reaaliaikaisen seurannan ohjeilla valita tarkempaan tarkisteluun halutun kohteen ja seurata sen käyttäytymistä kun ongelmia ilmenee. Mikäli sinulla on toinen näyttö käytössäsi, kannattaa reaaliaikaista mittaria pitää siinä nähtävillä samalla kun päänäytöllä teet mitä teetkin. Mikäli toista näyttöä ei ole, voit myös pitää taustalla auki mittarointia ja Alt+Tab näppäimillä vaihtaa mittarin esiin kunhan ongelmia on ilmennyt, tulokset voi tarkistaa mittareiden historiasta, mutta tässä pitää toimia nopeasti ettei tulokset katoa näkyvistä.

Kun ongelmia on ilmennyt ja saat tarkistettua, mikä mittareista menee 100% asti ja pysyy siellä katkoksen ajan, tiedät mikä tietokoneen osista aiheuttaa ongemia. Itse olen paikantanut mm. kovalevyn kirjoitusväylän tukkeutuneen pelatessa, korjasin tämän vaihtamalla taustalla tapahtuvia kirjoituksia toiselle kovalevyasemalle. Aiemmin minulla oli pagefile (RAMia vastaava tiedosto kovalevyllä) samalla asemalla kuin pelit, tuolloin ilmennyt pätkiminen poistui kun vaihdoin pagefilen toiselle fyysiselle asemalle.

 

Valvovana silmänä tarkkailemassa,

Elektronikkari