Kuten otsikko toteaa, jättäydyn nyt hetkeksi tauolle blogin kirjoittamisesta.

Pääasiallinen syy blogin taukoon on ihan yksityiselämäni puolella. Viime aikoina ei minulla ole ollut enää paljoakaan aikaa käsissäni ja nikkaroinnitkin ovat jääneet vähemmälle. Tarkoitus on siis yhäkin jatkaa toimintaa ja blogin ylläpitoa, mutta tämän hetkisessä elämäntilanteessa koen paremmaksi pitää taukoa ja jatkaa kun aika on siihen suotuisampi. Ensimmäisenä kuitenkin pitää edessä häämöttävä muutto saada alta pois.

Toinen syy on se, että blogin alusta kaipaa uudistusta. Vuodatus.net on ihan hyvä ilmaiseksi, mutta Rohea tuntuu unohtaneen tämän kehittämisen eikä blogin hallinta tarjoa kaikkea mitä tahtoisin. Haluaisin esimerkiksi välillä upottaa erinäköisiä sisältöjä artikkeliin, mutta tämä ei onnistu vaan ainoa media mitä järkevästi voin artikkeleihin lisätä on kuvat. Eli ensimmäisenä toimena kun blogille on taas aikaa, siirrän alustan uuteen ympäristöön (siirrän sinne myös vanhat artikkelit talteen), jonka jälkeen rupean jälleen kirjoittamaan julkaisuja.

Koitan satunnaisesti päivitellä jotain kuulumisia tai jakaa hyödyllisiä linkkejä Facebookin puolella ja tulen toki sekä tänne että FB:n puolelle ilmoittamaan kun uudistettu blogi on avoinna. Aikataulua en uskalla luvata, mutta pyrkimykseni on saada homma taas käyntiin vielä tämän vuoden puolella, viimeistään alkuvuodesta.

Lukijoille esittäisin toivetta, laittakaa artikkeli-ideoita ja muita joko Facebookin Messengerillä, sähköpostilla tai muulla konstilla entiseen tapaan.

 

Kunnes jälleen tapaamme,

Elektronikkari