Tulin tuossa tilanneeksi Google Cardboardin ja tämän kanssa leikkiessä rupesin miettimään kaikkia vaihtoehtoja, miten nykytekniikalla on kaksiuloitteiselle pinnalle tuotettu illuusio kolmiulotteisuudesta. Tässäpä siis vähän katsantoa siihen, mitä on 3D tietotekniikan ja viihteen puolella ylipäätään.

Mitäpä siis 3D eli kolmiuloitteisuus tarkoittaa? Esimerkiksi taulu tai piirros on kaksiulotteinen tuotos, jossa ei siis ole mitattavissa kuin leveys ja korkeus, syvyyttä tässä ei ole. Syvyyttä luomaan on kehitetty erinäköisiä "huijauksia" silmää varten, joilla saadaan aivoille luotua illuusio kolmesta ulottuvuudesta. Todellisuus ympärillämme, mitä normaalisti havainnoitsemme, on kolmiuloitteinen, ainoastaan erinäköiset pinnat (kirja, lehti, seinä, taulu, näyttö, jne) ovat kaksiuloitteisia tasoja joihin kohdistamme huomiokykymme. Normaalin todellisuuden mukaista kolmiuloitteisuutta siis koitetaan saada luotua viihdykkeeksi, joissain tapauksissa taustalla on jopa tieteelliset syyt.

Historiaa

Itsessään tekniikkahan ajatuksen taustalle löytyy jo 1800-luvun alkupäästä, kun ensimmäiset stereoskooppiset katselulaitteet ja kuvat tehtiin. Stereoskooppisessa kuvassa on rinnakkain kaksi lähes identtistä, mutta katsantokohtansa puolesta hiven eroavaa kuvaa, joita voi katsoa joko stereoskoopilla tai sitten katsomalla kieroon. Kieroon katsomista helpottamaan moni käyttää silmien välissä sormea, johon katse kohdistuu ja josta sitten saadaan huomio kiinnitettyä taustalla olevaan kuvaan. Todellisesta 3D:stä ei toki ole kyse, sillä kuva ei muutu vaikka katsoja liikuttaisi päätään sivummalle, mutta tämä on puhekielessä tavallisin tapa toteuttaa 3D-kuvaa. Esimerkiksi nykyiset 3D-elokuvat ovat tällä tapaa rakennettuja.

Eri variaatioita on historian saatossa ollut, joista monille lapsuudesta ehkä tutuin on View-Master, johon sijoitetaan pyöreitä kiekkoja joissa on diakuvien tapaan läpäisevälle kalvolle painettu haluttu kuva. Näissä molemmille silmille on oma kuvansa, joka heijastetaan linssin kautta nähtäväksi.

Anaglyfisiä 3D-elokuvia näytettiin Suomessakin aikanaan ainakin PTV4-kanavalla, muistan itsekin lapsena ihmetelleeni tätä teknologiaa kun puna-viher-lasit päässä katselin TV:tä. Sittemmin tuli pieni taantumus tähän innostukseen tuottajien puolella, kunnes nykyinen 3D-buumi alkoi. Anaglyfisessä kuvassa yhdessä kuvassa on värikoodattuna kaksi eri kuvaa, jotka nuo värikoodatut linssit erottelevat silmille omiksi kuvikseen. Anaglyfisen tekniikan etuna on loppukäyttäjän halpa hankintahinta ja helppous, lasit ovat useimmiten vain kaksi eri väristä kalvoa paksulla paperisella sangalla yhdistettynä.

Digitalisaatio

Tekniikan kehittymisen myötä kokemuksesta on saatu entistä elävämpi erilaisilla toteutuksilla. Ehkä yleisin nykyisin elokuva- ja kotiteattereissa käytössä oleva tapa on sulkijalla varustetut lasit, joissa laseissa on aktiiviset sulkijat joilla joka toinen kuva näytetään toiselle silmälle ja joka toinen toiselle. Sulkijoiden tahti sekä kuvien näkymisen tahti ovat molemmat nopeampia kuin mitä ihmissilmä rekisteröi, josta syystä pimeää kohtaa ei huomaa.

Toinen suosittu tapa nykypäivänä on käyttää polarisoituja laseja. Näiden kohdalla näytön tai valkokankaan tulee tukea tätä erikseen. Tämä on passiivinen tapa ja muistuttaa paljon vanhaa anaglyfistä esitystapaa.

VR (Virtual Reality) eli virtuaalitodellisuus

Etenkin pelaajien suosiossa oleva kolmiulotteisen esitettävän materiaalin tapa, johon tuo tilaamani Google Cardboard pohjaa myös. Tällöin päähän laitetaan lasit, joissa molemmille silmille on oma näyttöpintansa, joista kuva esitetään. VR-lasit ovat suhteellisen kalliita ja vaativat myös tietokoneen näytönohjaimelta tähän tukea, eli vanhemmilla näytönohjaimilla (kuten oma nykyiseni) ei tämä ole mahdollista.

Google Cardboard on huokea vaihtoehto, halvimmillaan nämä saat parilla eurolla linssien kera, ja itsellesi jää vain kasaamisen vaiva. Omistani maksoin 3 euroa postituksineen ja nämä tulivat pehtusteiden sekä niskaremmin kera. Cardboard on siis pahvista leikattu kehikko, joka taitellaan muotoonsa ja linssit sijoitetaan kahden pahvilevyn väliin. Koko komeuden pitää kasassa kuminauha ja luukun sulkimena on pienet palat velcroa eli tarranauhaa. Oma kännykkä asetetaan luukun sisään ja näyttö jaetaan kahteen osaan, molemmille silmille oma puolensa. Kolmiulotteista materiaalia voi tällöin katsoa esimerkiksi Youtube-sovelluksen kautta tai vaihtoehtoisesti voit vaikka ladata sovelluskaupasta pelejä, jotka tukevat kolmiulotteisuutta.

Tällä hetkellä oman 3D- eli VR-tutustumiseni seuraava etappi on päivittää jossain kohtaa näytönohjain uudempaan, jotta voin testata tietokoneella pelaamista VR-laseilla kunnolla. Tarjolla löytyy valikoima ilmaisia sekä maksullisia sovelluksia, joilla tietokoneelta saa puhelimen näytölle vietyä kuvan kahdennettuna VR-kuvaa varten. Kirjoittelen näistä sitten myöhemmin, kunhan ensin pääsen jossain kohtaa testailemaan vaihtoehtoja.

Valmiitakin ratkaisuja löytyisi, näistä ehkä tunnetuimpana Oculus Rift jonka nykyisin Facebook omistaa. Esimerkiksi Oculus Rift-laseilla (plus ohjaimilla) on tällä hetkellä hintaa noin 800 euroa 449 euroa(*), eli mistään halvasta hankinnasta ei yleensä VR-lasien kohdalla kyse.

Sniidun Spesiaali

Mikäli sinulta löytyy älypuhelin, jossa mielellään on vähintään noin viiden tuuman kokoinen näyttö, Google Cardboard tarjoaa halvan ja mukavan vaihtoehdon. Postituksineen näitä saa halvimmillaan 2-3 euroa hintaan ja samoissa hinnoissa on halvimmat Bluetooth-ohjaimet kännyköille. Oma ohjain on vielä tätä kirjoittaessa matkalla, eli tulen myöhemmin vielä tarkemmin esittelemään tätä vaihtoehtoa.

 

Eskapismia harjoittamassa,

Elektronikkari

*editoitu hinta, alunperin tarkistettu vain jälleenmyyjältä, korjattu hinta valmistajalta